Pitkästä aikaa blogin ääressä.

Kesä meni kuin huomaamatta. Oli paljon unohtumattomia hetkiä, kuten ihanaakin ihanampi reissu Sveitsissä ja mukavia tapahtumia myös täällä kotisuomessa. Mökkielämääkin oli ihan kivasti ja kehnoista säistä huolimatta tuli runsaasti ulkoiltua ja jopa muutaman kerran uituakin. 

Akut on siis nyt ladattu syyslukukauden koitoksia varten.

Muutama viikko sitä on jo pakerrettukin koulussa.

Heti alkuun lähdettiin matematiikan ihmeelliseen maailmaan. 

Lääkelaskut. Oh Lord.

Jouduin opettelemaan ihan perusasiat uudestaan. Jakokulman, allekkain kertomisen jne. Aherrus kuitenkin tuotti tulosta ja sain lääkelaskutentin suoritettua! 

Luulenpa että tuossa tentissä stressasi eniten se, että kaikki laskut pitää olla oikein. Vain täydellisellä suorituksella läpäisee tentin. 

Lääkehoidon tentti olikin sitten seuraava urakka. Tänään sain kuulla miten meni. Sain 26/28 pistettä. Eli ei ihan huonosti mennyt sekään.

Lääkehoidon jaksolla jouduin voittamaan yhden ison pelkoni. Harjoittelimme nimittäin rokottamista toisillamme. Siitä kuitenkin kunnialla selvisin, vaikka hirvittihän se tuikata piikki toisen ihmisen käsivarteen. Se rokotettavana oleminen oli jopa helpompi rooli. 

Muutamia ryhmätöitä mahtui myös ensimmäisiin kouluviikkoihin ja ne sujuivatkin oikeastaan melko leppoisissa merkeissä. Jokunen henkilökohtainen tehtäväkin piti palauttaa ja yksi niistä oli erittäin laaja ja työläs, mutta palautin sen jo hyvissä ajoin ennen dead linea...joten nyt voin sitten hetken hengähtää ennen ensi viikolla alkavaa työssäoppimisjaksoa. 

Kummitoiminnassa on ollut isoja muutoksia. Entinen asiakkaani ei henkilökohtaisista syistä jatkanut enää ja sain uuden työparini kanssa uuden asiakkaan eri tuvasta. 

Olemme nyt kahdesti käyneet häntä tapaamassa. 

Hän on jo eläkeikäinen mies. Kovin puhelias ja hyväntuulinen.

Jännä miten erilaisia asiakkaita sitä voikin osua kohdalle. 

Tulevat koitokset jännittävät suoraan sanottuna todella paljon. Pitää vain jälleen kerran voittaa itsensä ja kohdata pelkonsa. Kyllä tuosta hoidon työssäoppimisesti jollakin tyylillä läpi päästään. 

Melkoinen seikkailujen syksy siis edessäpäin. 

Ensimmäinen lukukausi selvitty. 

Eilen ja toissapäivänä oli viimeiset kolme tenttiä. Oletan vahvasti, että läpäisin ne kaikki, joten kesäloma voi alkaa!

Kevään viimeiset kaksi kuukautta menivät aivan huomaamatta. Kohta on jo kesäkuu. Ajankulu on käsittämätöntä.

Nyt aion pistää vaihteen vapaalle vähäksi aikaa ja unohtaa koulun ja tulevan syksyn haasteet ja nauttia kesästä, joka vihdoinkin on täällä piiiiitkän odotuksen jälkeen.

Eletään hetkessä. Aistitaan luonto ja kesä ympärillämme. Tankataan varastot täyteen kesän tuoksuja, laineen liplatusta, ukkospilvien sävyjä, sateenkaaria ja kukkaniittyjen väriloistoa. Elinvoimaa ja elämäniloa. Niitä tarvitaan taas kun syksyn pimenevät illat saapuvat.

Sitä ennen kuitenkin ihanaa alkukesää kaikille!! 

Elämä on suuri seikkailu. Joka ikinen päivä.

Kestävä kehitys.

Suoritin hetki sitten Ympäristöosaavan ammattilaisen osaamistestin. Luin sitä varten muutamana päivänä tietoa ympäristöosaavan sivuilta. Osan tiedoista olen saanut jo aiemmin, ihan elävästä elämästä ja koulussa tietenkin on myös aiheista puhuttu tietyillä tunneilla. Opin kuitenkin uutta asiaa näitä edellä mainittuja sivuja kahlatessani ja testin kysymyksiin vastaillessani. 

Aiemmin olin ajatellut kestävän kehityksen liittyvän pikemminkin materiaan, lähinnä kierrätykseen, mutta lukemani materiaalin kautta olen käsittänyt, että kestävä kehitys on paljon laajempi kokonaisuus, johon liittyy oleellisesti meidän kaikkien hyvinvointi ja jaksaminen. Siihen liittyy niin kulttuuri, työpaikkakiusaaminen kuin ergonomiakin.

Kyllähän sitä on omalla tavallaan tiennyt, että kaikki nämä asiat ja alueet ovat sellaisia joihin fiksut työnantajat ja yhteisöt panostavat, jotta kaikki voivat hyvin, jaksavat työssään ja ovat motivoituneita, mutta en olisi osannut laittaa niitä kaikkia saman otsikon alle: Kestävä kehitys. 

Ympäristöosaavan sivuilta lainasin seuraavan tekstinpätkän, joka mielestäni kiteyttää ydinajatuksen melko hyvin: 

"Sosiaali- ja terveysalan työntekijä työskentelee ihmisten kanssa ja heitä varten. Hän osaa kohdata eri elämänkulun vaiheissa olevat asiakkaat yksilöinä ja edistää toiminnallaan heidän terveyttään ja hyvinvointiaan. Työhön voi liittyä esimerkiksi perushoitoa ja huolenpitoa, kliinisiä hoito- ja tutkimusmenetelmiä, lääkehoitoa, aseptiikkaa, toimistotyötä, kodinhoidollisia tehtäviä, ammattitaidon ylläpitämistä sekä ohjausta ja opastamista. Ympäristöasiat liittyvät näihin kaikkiin kiinteästi."

Ehkä osaan sitten aikanaan työelämässä sisäistetymmin ja paremmin tiedostaen toimia useallakin eri osa-alueella kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. 

Suoritin kasvun näytön leikkipuistossa, jossa kestävä kehitys oli mielestäni huomioitu hyvin. Esimerkiksi kierrätys toimi ja jätteiden oikea lajittelu opetettiin myös leikkipuiston lapsille. Aivan pienimmätkin kerholaiset olivat innoissaan, kun saivat itse laittaa evästauolla syntyneet jätteet eri astioihin, sen mukaan olivatko ne esim. biojätettä vai sekajätettä.

Noin kerran viikossa oli ns. Syödään mitä sattuu -päivä, eli välipalalla hyödynnettiin edellisiltä päiviltä jääneet ruuat, ennen kuin ne menivät pilalle ja hukkaan. Hedelmät pilkottiin, ja nopeimmat ja onnekkaimmat saivat syödä niitä varsinaisen välipalan lisäksi. Pakkasesta käytettiin leivät jne., jotta seuraavana päivänä oli taas tuoretta tarjolla kaikille lapsille. 

Ohjaajani myöskin osallistui säännöllisesti alueen leikkipuistojen ekotyöryhmän kokouksiin, joissa suunniteltiin nimenomaan kestävän kehityksen näkökulmasta katsottavia asioita. Kuinka puistot voivat tehdä joustavaa yhteistyötä keskenään ja kuinka voivat tilata yhdessä tarvittavia materiaaleja isommissa erissä ja suunnitella kaikille sopivia hankintoja, jotta kustannukset ja ylijäämä saataisiin pidettyä kohtuullisina. 

He myös suunnittelivat ja toteuttivat henkilökunnan virkistystoimintaa ja henkilökunnan hyvinvoinnista sekä jaksamisesta pidettiin huolta. Leikkipuisto oli siltäkin osiin siis aivan ihana työpaikka, jossa toteutui hyvä ilmapiiri ja ammattitaitoinen osaaminen.

Lähdin kummitoimintaan melko hämmentynein mielin, sillä en osannut odottaa mitä se tarkalleen tulee sisältämään. Jollakin tasolla odotin kaiken olevan ohjatumpaa ja ohjeistetumpaa, mutta saimmekin oikeastaan täysin vapaat kädet ja se oli aluksi oikeastaan ihan helpottavaakin. 

Tapaamiset sujuivat omalla painollaan, mutta tuntui, ettei tässä mihinkään edistytä, etenkin kun saimme asiakkaaltamme ristiriitaista tietoa eri asioista ja hänen toiveistaan tapaamistemme suhteen. 

Ensimmäisen tapaamiskerran aikana puhuimne itseasiassa enemmän kuin kaikilla muilla kerroilla yhteensä olemme puhuneet. Ensitapaamisella tuli tunne, että hän olisi valmis tekemään kanssamme kaikenlaista ja halusi seurassamme mm. kirjastoon tai ulos kävelylle. Suunnittelin parini kanssa innolla tulevia tapaamisia.

Seuraavien käyntien aikana kuitenkin kävi niin, että hän ei osoittanut mitään mielenkiintoa huoneestaan pois lähtemiseen, muuten kuin tupakkatauolle, jonka aikana sitten istuskelimme itseksemme hänen huoneessa telkkaria katsellen. 

Jokaisella käyntikerralla ehdotimme esim. yhteistä kauppareissua, jotta voisimme olla avuksi, tai ihan vain kahvilla käyntiä tai kävelyä ulkosalla. 

Asiakas sanoi suoraan: Ei. 

Sitten kävi moneen kertaan niin, että asiakas käännytti meidät ovelta, kun olimme menossa häntä sovittuun aikaan tapaamaan. Hän sanoi, ettei nyt oikein jaksa ottaa meitä vastaan. Ja kerran tuli vain soitto/tekstari että hän ei olekaan paikalla. 

Sitten tulikin työssäoppimispätkä, pääsiäinen, vappu jne. Aikaa viimetapaamisesta on vierähtänyt jo tovi. Ja sitten vielä ristiriitaisin tuntein hyväksyin tilanteen, että työparini lähteekin opiskelemaan Munkkisaareen, joten tämä kummikuvio menee omalta osaltani joka tapauksessa uusiksi. Vielä en tiedä miten. 

Eli epätietoisuus on tällä hetkellä päällimmäisin tunne. 

Alku vaikutti lupaavalta ja toivoin, että kunhan pääsemme paremmin sisään asiakkaamme elämään, hän avautuu ja uskaltautuu kanssamme myös  asuntolan ulkopuolelle. Että saisimme hänelle virikettä melko yksinäiseen arkeen ja toisimme mielekästä sisältöä hänen elämäänsä.

Onnistumisen tunteita tässä "projektissa" on ollut silloin kun asiakkaamme on ottanut meidät odottavaisin mielin vastaan ja aloittanut lyhyenkin keskustelun jostakin aiheesta aivan oma-aloitteisesti. Ja henkilökohtaisesti koen onnistuneeni ylipäätään siinä että olen ylittänyt tietyn kynnyksen, uskaltanut rohkeasti astua täysin uuteen tilanteeseen melkeinpä sokkona ja olen ollut sosiaalisempi kuin oletin. Ylitin siis itseni ja kohtasin tietynlaisen pelkoni. 

Pettymystä ja hämmennystä aiheuttaa nyt tämä hieman sekava tilanne, johon toivon saavani pian vastauksia joltakin taholta ja rehellisen vastauksen, haluaako kummiasiakkaamme yhä tapaamisia, vai mietimmekö jotain toista tapaa suorittaa projekti loppuun. Vaikkapa minun lyöttäytymistä jonkun toisen työpariksi. 

Koen olevani oppija, joka sisäistää parhaiten käytännön kautta. Teoria tuntuu usein liian abstraktilta, etenkin jos en tiedä mitä on tulossa. En osaa hahmottaa kokonaisuuksia, jos luen vain sanoja ja termejä, joista en ymmärrä mitä ne käytännössä sisältävät. 

Siksi koenkin, että tämä "suoraan asiaan" tapa, on ollut oikeastaan ihan hyvä minulle. Ollaan astuttu suoraan asian ytimeen ja kentälle katsomaan mistä oikein on kyse. Odotukset olivat alussa hyvinkin korkealla, mutta aika pian tuli olo, että tämä tulee olemaan pitkä prosessi, joka vaatii kärsivällisyyttä. Jo se tuntui minulle tarpeeksi isolta haasteelta. Tämän hetkinen tilanne on sellainen, että itse en voi mihinkään juurikaan vaikuttaa ja toivon, että syksyyn mennessä tiedän millä tavalla jatketaan. 

Ensimmäinen näyttö ohi. Sain kiitettävän kaikista osa-alueista sekä ohjaajalta, että opettajalta. Turhaan siis stressasin. Ne näyttökansion paperit vain olivat niin pullollaan kummallisia sanoja ja käsitteitä, että mun pää meni aivan sekaisin. 

Tein kuitenkin näyttöpaikassani työni niin kuin hyvin pystyin ja koska tiedän lasten parissa työskentelemisen olevan minulle luontevaa ja mielekästä, toivoinkin, että sekä ohjaajani että opettajani näkisivät kyllä sen ja käsittäisivät, että vaikken kaikkia termejä tajuakaan, tiedän mitä teen ja osaan työni. 

Näin siis onnekseni kävi, mikä on aivan loistavaa ja haikein mielin jätin ihanan leikkipuiston taakseni. Voisin todellakin kuvitella työskenteleväni jossakin leikkipuistossa, sillä siellä on mukavasti eri ikäisiä lapsia. On niitä ihan pieniä, joiden kanssa saa leikkiä ja sitten koululaisia, jotka tulevat jo keskustelemaan ja heitä on mukava auttaa vaikkapa kotiläksyissä. Saa itsekin kertausta. 

Edellisessä blogipostauksessani kerroin saaneeni 33/36 pistettä aseptiikan tentistä. Mun täytyy nyt korjata tähän antamani virheellinen tieto, sillä jostakin syystä opettaja oli kokenut, että olen sittenkin suorittanut tentin 33,8 pisteen arvoisesti! Olisi mielenkiintoista tietää, miten hän on päätynyt siihen, että juuri tuo 0,8 pistettä tuli vielä lisää. :DD Onko hän ottanut tenttivastauksen esiin ja pohtinut, että kas, tuo kohta esseestä on kyllä selkeästi vielä melkein pisteen arvoinen, muttei ihan, joten annetaanpas nyt vielä 0,8, joo 0,8 on just hyvä ja sopiva lisä...

Parin päivän päästä vietän synttäreitä. Silloin tulee täyteen vuosi siitä hetkestä joka muutti elämäni kertaheitolla. Tapasin henkilön, joka mullisti elämäni ja joka on tukenut minua isoissa ja vaikeissa päätöksissä ja muutoksissa joita viimeisin vuosi on pitänyt sisällään. Hän tuli elämääni täysin odottamatta ja yllättäin ja jäi rinnalleni. Olen hänelle monesta asiasta kiitollinen ja tunnen olevani etuoikeutettu koska tiedän että hän hyväksyy minut juuri tällaisena omalaatuisena höpsönä kuin olen ja vieläpä rakastaa minua juuri sen takia. Kenties jopa kohotan maljan, sillä viikonloppuun osuu näytön kiitettävä arvosana, syntymäpäiväni ja rakkaimpani nimipäivä, sekä tuo maailman mullistanut vuosipäivä. Nyt todellakin on syytä juhlaan.

Pari viikkoa vierähtänyt viimeisimmästä bloggauksesta. Paljon on ehtinyt tapahtua. Pääsiäinen meni reissatessa. Kaunis, mutta sateinen Riika tuli tutuksi. Pilvenpiirtäjiä, historiaa, nupulakivikatuja, hyvää ruokaa, kahviloita, ravintoloita, baareja, kauppakeskuksia, shoppailua ja parasta matkaseuraa. 

Välireflektiopäivänä kävin koulussa piipahtamassa ja sain kuulla myös muiden luokkalaisteni kuulumisia liittyen lähinnä juuri tuohon työharjoitteluun. Osalla oli ollut tosi kivaa, toisilla ei ihan niin kivaa. Odotan mielenkiinnolla seuraavaa reflektiota, jolloin toivottavasti saan kuulla mahdollisimman monien luokkakavereiden työssäoppimiskokemuksista. 

Itselläni on nyt neljä päivää työtä leikkipuistossa takanapäin. On ollut todella kivaa. Suloisia lapsia ja työkaverit ovat ystävällisiä, sydämellisiä ja avoimia. Kolmena aamuna viikossa on kerho, jossa leikitään ulkona ja sisällä pienten, alle kouluikäisten kanssa ja kaikkina iltapäivinä on koululaisia viettämässä aikaa leikkipuistossa ja he syövät välipalan sisätiloissa. 

Olen pelannut poikien kanssa lautapelejä, jutellut ja hassutellut tyttöjen kanssa ja niiden pikkuisten kanssa olen mm. tehnyt kymmeniä hienoja hiekkakakkuja sekä autoradan hiekkalaatikkoon. Lasten kanssa työskennellessä ei ole tylsää hetkeä ja aika menee todella nopeasti. Voisin kuvitella meneväni töihin leikkipuistoon kun aikanaan valmistun.

Ennen työssäoppimisjakson alkua ehdin tehdä aseptiikan ja työturvallisuuden tentin. Se meni yllättävän hyvin. Sain 33/36 pistettä. Eli oletan sen olevan kiitettävä. Arvostelu ei ollut vielä päivittynyt mun opintokorttiini. Tuli hyvä fiilis tuostakin, vaikka jännitti ennen tenttiä, että kuinka hyvin olen sisäistänyt oppitunneilla kuulemani asiat. Näköjään olen ollut ihan hyvin hereillä. 

Hyvillä fiiliksillä jatkan työssäoppimisjaksoa ja yritän vain luottaa siihen, että ensi viikon näyttökin menee hyvin. 

Jes! Kiitettävä. En voi käsittää. Se anatomian ja fysiologian tentti, josta pelkäsin etten edes pääse läpi, olikin sitten kiitettävä. Ihan utopistista, mutta näköjään totta. 

Nyt olis 12.4. mennessä suoritettava myös aseptiikan tentti. Sitä varten pitää vielä treenata. Olisi kiva läpäistä sekin ekalla kerralla. 

Hieman jo hirvittää reilun viikon päästä alkava työssäoppimisjakso leikkipuistossa. Se työ ja oppiminen paikan päällä ei itsessään hirvitä, mutta kun olen seurannut luokkakavereiden kauhisteluja teoreettisuudesta ja tehtäväpaperien sisältämästä "hepreasta", tulee tunne, että en mä tajua, en mä tajua mitään!

Toivottavasti mun ohjaaja osaa opastaa mua suorittamaan koulun tehtävät oikein, jotta näyttö menee läpi, eikä tarvitse sillä tavalla pingottaa, vaan olla oma itsensä ja tehdä työnsä. Se kai se on se tarkoitus. 

Mutta päällimmäisenä on nyt kuitenkin ihan voittajaolo kun sain itselleni vaikeaksi kokemastani tentistä kiitettävän. Näköjään sitä voi vielä oppia täysin uutta asiaakin.

Tällä viikolla muut luokkalaiset ovat aloittaneet työssäoppimispaikoissaan. Itse kävin vain yhtenä päivänä tutustumassa tulevaan paikkaani. Siellä oli viihtyisä ja kotoisa tunnelma ja henkilökunta vaikutti tosi mukavalta. Jotkut rohkeimmat lapset tulivat esittäytymäänkin. Saa nähdä miten tulen nimet oppimaan, kun lapsia käy kuulemma noin kahdeksankymmentä. Hyvä jos kymmenesosa jää mieleen, näin mä veikkaan. 

Pääsiäisen jälkeen siis on minun aikani astua puikkoihin ja ihmetellä että mitenkäs tämä "näyttö" nyt sitten oikein suoritetaan.

Anatomian ja fysiologian tentistä en ole vielä saanut arvosanaa. Jotkut luokkalaiseni jo ovat. Toivottavasti tulisi se tieto pian, niin tietäisin pitääkö uusia vai ei. 

Ja se aseptiikan tentti ei sitten ole vielä ollutkaan. Se piti olla ns. Moodle-tentti, mutta opettaja ei ole saanut sitä meille toimimaan ja aukeamaan, joten odottelemme sitä hetkeä kun homma pelaa. Lukeminen tenttiin on jäänyt erittäin minimaaliseksi. 

Tällä viikolla on ollut kylmää ja talvista sellaisen keväisemmän jakson jälkeen. Lunta on tullut niin että maahan asti jäi. Erityisesti metsässä sitä lunta on, tänään lenkillä ollessa sen totesin, kun lenkkareissa ei ollut kunnolla pitoa. Aurinko paistoi, mutta tuuli oli niin kylmä ja navakka, että ei se aurinko kyllä lämmittänyt. 

Toivottavasti nyt tuo kevät vaan etenisi, niin kaikki kukat, joita jo nupuillaan tuolla on, saisivat rauhassa kasvaa ja tuoda väriä. 

On ollut mielenkiintoista kuulla luokkalaisteni kuulumisia työssäoppimispaikoissaan. Kovin on erilaisia paikat. Jännä nähdä miten me selviydytään tästä ensimmäisestä käytännön tulikokeesta. Näin etukäteen on jotenkin tosi vaikea hahmottaa kokonaisuutta. 

Kevättä kohden kuitenkin. Tuli lunta tai ei. Mulla on kuitenkin kirkkaan värisiä tulppaaneja keittiön pöydällä tuomassa sitä valoa ja väriä. :)

Jakso alkaa olla lopuillaan. Yksi tentti vielä ennen kuin tulee työssäoppimisen jakson aika. Aseptiikka ja ergonomia lienee tentin aihealue. Olisi varmaan pitänyt siihen jo jotain lukea, mutta toistaiseksi mennään sillä tiedolla mitä tunneilla olen oppinut. 

Tällä viikolla oli tähänastisista tenteistä pahin. Anatomia ja fysiologia. Minulla oli vaikeuksia saada sitä tiedon määrää pysymään päässä. Etenkin niitä latinan kielisiä  nimiä. En suoraan sanottuna muista ainuttakaan lihasta latinaksi. Jotkin termit jäivät mieleen, jotkin jäivät unholaan samantien niistä luettuani. Toivon mukaan pääsin läpi. Moneen kysymykseen en voinut edes vastata tai vastasin todella niukasti ja epämääräisesti. Toivon mukaan ei opinnoissa osu kohdalle kovin usein näin laajoja kokonaisuuksia, joita en hahmota, saati hallitse. 

Olemme myös esitelmöineet ja kuunnelleet luentoja. Harjoitelleet aseptiikkaa käytännössä, eli esim. steriilien käsineiden päälle pukemista. 

Aika tuntuu menevän ihan kamalan nopeasti ja kursseilla ehtii tavallaan vain pintaa raapaista kun jo siirrytään johonkin uuteen ja ihmeelliseen, joka vaatii kaiken keskittymisen. 

Opiskelu tuntuu kuitenkin juuri nyt erittäin mielekkäältä tässä elämäntilanteessani. Akon ja psyk. sairaanhoitajan kanssa tästä aiheesta tällä viikolla puhuttiinkin. Puhuimme myös peloistani koskien esimerkiksi anatomian tuntien asioita. Ne kun oikeasti aiheuttavat fyysistä pahoinvointia. Samoin kerroin että hoidon jakson harjoittelu dementiapotilaiden osastolla hirvittää, ihan henkilökohtaisista syistä. Eikä tämä kummiprojektikaan helpoimmasta päästä ole, jos alkaa tarkemmin miettiä sitä että meillä oikeasti on mahdollisuus altistua tarttuville taudeille, kuten hepatiitille ja HIV:lle. 

Hepatiittia vastaan sain eilen ensimmäisen rokotteen. Kuukauden päästä sitten toinen annos ja syksyllä viimeinen tehoste. Sitten ei ainakaan enää A tai B hepatiittia tarvitse samalla tavalla pelätä.

On se kovin monimuotoista nykyinen opiskelu. Ei pelkästään pulpetissa istumista, vaan paljon konkreettisia harjoituksia ja osallistumista monella eri tavalla. 

Elintarvikehygienian koe. Se virallinen josta saa läpäistessään hygieniapassin. Läpihän se meni. Muutama kysymys oli sellainen, että piti itse vain päätellä oikea vastaus, koska niistä ei oltu puhuttu tunnilla, enkä ollut lukenut juuri niistä yksityiskohdista kirjasta enkä netin materiaalista. 

Toivottavasti osaamisestani ja tuosta passista on sitten joskus tulevaisuudessa hyötyä.

Koulussa on ollut tällä viikolla mm. aseptiikkaa ja ergonomiaa. Ollaan päästy esimerkiksi kävelyttämään toisiamme, nostelemaan "vanhusta" tuolilta rollaattoriin ja toisinpäin. Ollaan pedattu sairaalasänkyjä ja kauhisteltu niitä harjoitteluissa käytettäviä potilasnukkeja. Ovat todella kammottavia. Pitää varmaan ottaa sellaisesta huomenna kuva. Ei pääse sitten joskus unohtumaan että miltä ne näyttivätkään. 

Kevään tuntua ilmassa. Kävin kevyellä lenkillä alkuillasta, sain vauhdittajakseni onnellisen ja hyväntuulisen pikku prinsessani, uuden pyörän omistajan. Monen kuukauden pyöräilytauon jälkeen osasi hän kuitenkin sillä huristella ja oli kivaa juosta kun oli supersuloinen seuralainen.