Etäpäivä. 

Pojat kipeänä, ja koska olen ensisijaisesti äiti, jäi opiskelijan rooli tänään toiselle sijalle. Ne ATK-tunnit jäivät sitten väliin, just ne joihin mielestäni mun pitäisi aivan erityisesti osallistua. Tarvitsisin jonkinlaista vahvistusta ja rutiinia tietokoneella tehtävissä asiakirjoissa. Että osaisin ilman isompia miettimisiä tallentaa ne oikeassa muodossa oikeisiin paikkoihin. Ehkä se rutiini aikanaan syntyy. 

Illalla kävin tyttäreni vanhempainillassa. Oli virkistävää nähdä muita vanhempia ja opettajaa pitkästä aikaa. Vanhempainiltoja ei ole kovin usein ja nyt kevätlukukaudella ei ole mitään myyjäisiä tai muuta tapahtumaa, jonka vuoksi kokoontuisimme tekemään yhdessä jotakin. Syksy sen sijaan oli tosi aktiivista aikaa. 

Melko erilainen oppimisympäristö tuo Steiner -koulu, kun vertaa tähän minun nykyiseen oppilaitokseen.  Molemmissa omat hyvät puolensa ja viihdyn kyllä kummassakin koulussa. Steiner -koulu tietenkin on minulle tuttu jo lapsuudesta, mutta jollakin oudolla tavalla Diakoniaopisto tuntuu myös hyvin tutulta ja kotoisalta. Etenkin vanha puoli, jossa suurimmaksi osaksi olemme olleet nyt alkuviikkoina. 

Kun ensimmäisen viikon infotilaisuuksissa puhuttiin mm. rästitunneista Funtsissa, ajattelin, että onko oikeasti mahdollista että jäisi paljonkin tehtäviä tai tenttejä tekemättä, niin että niitä joutuisi sitten paremmalla ajalla tekemään tai mahdollisesti uusimaan...nyt kun olen käsittänyt työmäärän, todennut ettei yhden käden sormet riitä ryhmätehtävien laskemiseen (ja olen autuaasti unohtanut kuka missäkin ryhmässä kanssani on) ja olen joutunut olemaan muutaman tunnin/päivän pois luennoilta, alan vähitellen käsittää, että pian olen itsekin noilla rästitunneilla ahertamassa ja uusimassa tenttejä. 

Vielä ei edes ole alkaneet mm. matematiikan tai kemian jaksot...silloin sitä vasta tukiopetuksissa ja rästipuuhissa ollaankin! :D 

No, on se hyvä että sitä näinkin vanhana vielä joutuu haastamaan itsensä ja oppimaan ihan uutta, ehkä musta joskus vielä tulee ihan oikeasti aikuinen. Vaikken ole varma haluanko ihan aikuisten oikeasti aikuinen ollakaan. ;)

Lähdin kun lähdinkin juoksemaan, vaikka en varsinaisesti karkuun kuitenkaan. Tunnin lenkki raikkaassa meri-ilmassa sai pään, ajatukset ja jopa tunteetkin vähän rauhoittumaan muutaman tunnin takaisesta kaaoksesta ja paniikista. 

Tänään tunnilla erityisesti pari sitaattia sai miettimään lähihoitajan etiikkaa syvemminkin. Ja ylipäätään etiikkaa ja moraalia kaikessa mitä elämässään tekee. Laitan tähän ne lainaukset, niistä saisi takuulla hyviä keskusteluja aikaiseksi. 

"Ajattele mitä teet. Kunnioita ihmisarvoa, anna se kaikille ja tue heikompaa. Vastaat siitäkin, mitä et tee. Hoidat asiakkaan asiaa asiakkaan toimeksiannosta. Tee täyttä työtä. Hae olennaista, etsi viisautta." 

(Antti Kivivuoren näkemyksiä virkamiesmoraaliin teoksessa Virjonen 1996)

ja

” Ihminen on astia ja kaikilla astioilla on reunansa. Kun niihin kaadetaan liikaa ahdistusta, kiirettä, vaikeita tunteita ja vastuuta, niin ennemmin tai myöhemmin mitta täyttyy. Se on kuin fysiikan laki ”

(Martti Lindqvist)

Näitä pohtiessa voikin arvuutella millaisia unia sitä mahtaa ensi yönä nähdä. 

Jaahas, jaahas. Yllättäin kaikki tuntuu vyöryvän aivan yhtäkkiä päälle. En osannut odottaa että se tapahtuu näin pian.

Ryhmätehtävä, jonka laajuus avautui vasta kun saatiin monisteet käteen ja tieto, että aiheesta pidettävä tentti on viikon päästä, samana päivänä kuin ryhmätehtävä pitää palauttaa.

Haastetta tuo se, että kaikki ryhmään kuuluvat eivät olleet paikalla, eikä lukujärjestyksessä ole päivää ja hetkeä jolloin voisimme kerääntyä kaikki koolle. Hmmm....

Kun "oman elämän" haasteet ja yllätykset tuovat vielä oman pikantin mausteensa tämän viikon aikatauluihin, oli hetkellisesti tunne, että voisinpa vaikka juosta karkuun. 

Miten mä selviän tästä viikosta, entä sitä seuraavasta? Tai tästä lukukaudesta tai ylipäätään mistään? 

Paniikki.

Lauantaiaamu enkä saa kuuden jälkeen enää unta. Mielessä pyörivät kouluasiat. 

Kupillinen cappuccinoa, suihkuun ja hdo:n sivut auki. Pakko tarkistaa yhtä sun toista asiaa liittyen annettuihin tehtäviin ja jo suoritettuihin tehtäviin. 

Nyt kun kerrankin on rauhallista eikä ole kiire minnekään.

Löydän Wilmasta ja Moodlesta uusia ulottuvuuksia, tarkempaa tietoa tehtävänannoista ja deadlineista. 

Lukujärjestyskin näkyy pidemmälle kuin vielä pari päivää sitten. Voin alkaa suunnitella elämää eteenpäin pidemmällä aikajänteellä kuin vain kahden viikon päähän. Jee.

Huomaan että pian meillä alkaa ainakin neljän tai viiden uuden opettajan tunnit. Monta uutta oppiainetta ja pää pyörällä jo näistä nykyisistä.

Lukujärjestys näyttää tiukalta. Täyttä päivää tulossa, 8.30-16 useimmiten. Ja sitten jossakin vaiheessa kevättä työssäoppimisjakso päiväkodissa tai leikkipuistossa. Mielenkiintoista nähdä minne pääsen ja olenko koko viisi viikkoa, vai ainoastaan "näytön" ajan, koska tuota työkokemusta alalta jo melkoisesti on. 

Eilen kävin opon luona juttelemassa. Oli rento ja hauska tyyppi. Häntä nauratti se pino lastenhoitoalan työtodistuksia jonka toin. Sanoi, että ei ehkä ole mitään järkeä istuttaa mua kaikilla tunneilla, vaan nyt pitää tehdä henkilökohtainen opintosuunnitelma. 

EA-korttia näyttämällä sain suoraan 0,5 opintoviikkoa suoritettua. Olispa kaikki näin helppoa. Veikkasi myös että mulla on niin vahva englanninkielentaito, että mun on turha osallistua niillekään tunneille. Toisaalta tykkään kielistä, joten jos ne tunnit aikatauluihini sopivat, miksen menisi kertaamaan, onhan se jo yksi stressitekijä vähemmän kun tietää että on joustovaraa ainakin joissakin oppiaineissa. 

Eniten ihmetyttää miten ikinä tulen osaamaan lähettää tiedostoja ja tehtäviä oikeassa muodossa opettajille arvioitaviksi. Noi ATK-asiat on mulle melkoinen mysteeri, enkä halua olla pois yhdeltäkään ATK-tunnilta, etten vain tipu kärryiltä enää tätä pahemmin. 

Tutkimusmatka siis jatkukoon. Tällä hetkellä vähän lumisemmissa olosuhteissa kuin vielä muutama päivä sitten. Vielä ei kohtuuttomasti hirvitä tämä meno.

Innokkaana ja hyvillä mielin vastaanotin opiskelupaikan Diakoniaopiston lähihoitajalinjalla ja toivon että seuraavat kaksi vuotta tuovat minulle sopivassa suhteessa haasteita, uutta informaatiota ja vanhan kertausta.

Haluan lähihoitajana erikoistua lapsiin ja nuoriin.

Olen työskennellyt vuosikausia lasten parissa ja tiedän että tämä työ on minulle jonkinlainen kutsumusammatti.

Muita vaihtoehtoja olisivat voineet olla sosionomi tai lastentarhanopettaja, mutta lähihoitajan työ lasten parissa vastaa todennäköisimmin sitä työnkuvaa johon tähtään.

Myös joitakin taidealoja olen harkinnut, mutta ehkä on parempi pitää taide harrastuksena, ei työnä, jotta luovuudesta ei tule ”pakollista”.

Suvussa ei ole terveydenhoitoalan työntekijöitä, joiden jalanjälkiä tässä nyt seuraisin.

Uskon että lähihoitajalla on tarvittaessa todella monipuoliset työllistymismahdollisuudet. Kaikkia työnkuvia en osaa varmaan edes hahmottakaan. Eiköhän nekin vähitellen selviä opintojen edetessä.

Opintojen alku on vaikuttanut erittäin mielenkiintoiselta ja monipuoliselta.

Olen aina oppinut mielelläni uutta ja tässä sitä nyt saa juuri sitä, uutta ja ihmeellistä monessa eri muodossa. Paljon uutta informaatiota, totuttelemista uuteen rytmiin ja uusiin kuvioihin, uusia ihmisiä ja uusi sosiaalinen rooli.

Onhan tässä hetkittäin olo kuin olisi istunut vähintäänkin vuoristoradan vaunuun ja nyt vain katsotaan miten hurjaa tämä meno on miten pysytään kyydissä. Luokka on pullollaan mielenkiintoisia persoonia. Tunnit ovat olleet antoisia ja olen jo oppinut monenlaisia uusia asioita.