Ensimmäinen lukukausi selvitty. 

Eilen ja toissapäivänä oli viimeiset kolme tenttiä. Oletan vahvasti, että läpäisin ne kaikki, joten kesäloma voi alkaa!

Kevään viimeiset kaksi kuukautta menivät aivan huomaamatta. Kohta on jo kesäkuu. Ajankulu on käsittämätöntä.

Nyt aion pistää vaihteen vapaalle vähäksi aikaa ja unohtaa koulun ja tulevan syksyn haasteet ja nauttia kesästä, joka vihdoinkin on täällä piiiiitkän odotuksen jälkeen.

Eletään hetkessä. Aistitaan luonto ja kesä ympärillämme. Tankataan varastot täyteen kesän tuoksuja, laineen liplatusta, ukkospilvien sävyjä, sateenkaaria ja kukkaniittyjen väriloistoa. Elinvoimaa ja elämäniloa. Niitä tarvitaan taas kun syksyn pimenevät illat saapuvat.

Sitä ennen kuitenkin ihanaa alkukesää kaikille!! 

Elämä on suuri seikkailu. Joka ikinen päivä.

Kestävä kehitys.

Suoritin hetki sitten Ympäristöosaavan ammattilaisen osaamistestin. Luin sitä varten muutamana päivänä tietoa ympäristöosaavan sivuilta. Osan tiedoista olen saanut jo aiemmin, ihan elävästä elämästä ja koulussa tietenkin on myös aiheista puhuttu tietyillä tunneilla. Opin kuitenkin uutta asiaa näitä edellä mainittuja sivuja kahlatessani ja testin kysymyksiin vastaillessani. 

Aiemmin olin ajatellut kestävän kehityksen liittyvän pikemminkin materiaan, lähinnä kierrätykseen, mutta lukemani materiaalin kautta olen käsittänyt, että kestävä kehitys on paljon laajempi kokonaisuus, johon liittyy oleellisesti meidän kaikkien hyvinvointi ja jaksaminen. Siihen liittyy niin kulttuuri, työpaikkakiusaaminen kuin ergonomiakin.

Kyllähän sitä on omalla tavallaan tiennyt, että kaikki nämä asiat ja alueet ovat sellaisia joihin fiksut työnantajat ja yhteisöt panostavat, jotta kaikki voivat hyvin, jaksavat työssään ja ovat motivoituneita, mutta en olisi osannut laittaa niitä kaikkia saman otsikon alle: Kestävä kehitys. 

Ympäristöosaavan sivuilta lainasin seuraavan tekstinpätkän, joka mielestäni kiteyttää ydinajatuksen melko hyvin: 

"Sosiaali- ja terveysalan työntekijä työskentelee ihmisten kanssa ja heitä varten. Hän osaa kohdata eri elämänkulun vaiheissa olevat asiakkaat yksilöinä ja edistää toiminnallaan heidän terveyttään ja hyvinvointiaan. Työhön voi liittyä esimerkiksi perushoitoa ja huolenpitoa, kliinisiä hoito- ja tutkimusmenetelmiä, lääkehoitoa, aseptiikkaa, toimistotyötä, kodinhoidollisia tehtäviä, ammattitaidon ylläpitämistä sekä ohjausta ja opastamista. Ympäristöasiat liittyvät näihin kaikkiin kiinteästi."

Ehkä osaan sitten aikanaan työelämässä sisäistetymmin ja paremmin tiedostaen toimia useallakin eri osa-alueella kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. 

Suoritin kasvun näytön leikkipuistossa, jossa kestävä kehitys oli mielestäni huomioitu hyvin. Esimerkiksi kierrätys toimi ja jätteiden oikea lajittelu opetettiin myös leikkipuiston lapsille. Aivan pienimmätkin kerholaiset olivat innoissaan, kun saivat itse laittaa evästauolla syntyneet jätteet eri astioihin, sen mukaan olivatko ne esim. biojätettä vai sekajätettä.

Noin kerran viikossa oli ns. Syödään mitä sattuu -päivä, eli välipalalla hyödynnettiin edellisiltä päiviltä jääneet ruuat, ennen kuin ne menivät pilalle ja hukkaan. Hedelmät pilkottiin, ja nopeimmat ja onnekkaimmat saivat syödä niitä varsinaisen välipalan lisäksi. Pakkasesta käytettiin leivät jne., jotta seuraavana päivänä oli taas tuoretta tarjolla kaikille lapsille. 

Ohjaajani myöskin osallistui säännöllisesti alueen leikkipuistojen ekotyöryhmän kokouksiin, joissa suunniteltiin nimenomaan kestävän kehityksen näkökulmasta katsottavia asioita. Kuinka puistot voivat tehdä joustavaa yhteistyötä keskenään ja kuinka voivat tilata yhdessä tarvittavia materiaaleja isommissa erissä ja suunnitella kaikille sopivia hankintoja, jotta kustannukset ja ylijäämä saataisiin pidettyä kohtuullisina. 

He myös suunnittelivat ja toteuttivat henkilökunnan virkistystoimintaa ja henkilökunnan hyvinvoinnista sekä jaksamisesta pidettiin huolta. Leikkipuisto oli siltäkin osiin siis aivan ihana työpaikka, jossa toteutui hyvä ilmapiiri ja ammattitaitoinen osaaminen.

Lähdin kummitoimintaan melko hämmentynein mielin, sillä en osannut odottaa mitä se tarkalleen tulee sisältämään. Jollakin tasolla odotin kaiken olevan ohjatumpaa ja ohjeistetumpaa, mutta saimmekin oikeastaan täysin vapaat kädet ja se oli aluksi oikeastaan ihan helpottavaakin. 

Tapaamiset sujuivat omalla painollaan, mutta tuntui, ettei tässä mihinkään edistytä, etenkin kun saimme asiakkaaltamme ristiriitaista tietoa eri asioista ja hänen toiveistaan tapaamistemme suhteen. 

Ensimmäisen tapaamiskerran aikana puhuimne itseasiassa enemmän kuin kaikilla muilla kerroilla yhteensä olemme puhuneet. Ensitapaamisella tuli tunne, että hän olisi valmis tekemään kanssamme kaikenlaista ja halusi seurassamme mm. kirjastoon tai ulos kävelylle. Suunnittelin parini kanssa innolla tulevia tapaamisia.

Seuraavien käyntien aikana kuitenkin kävi niin, että hän ei osoittanut mitään mielenkiintoa huoneestaan pois lähtemiseen, muuten kuin tupakkatauolle, jonka aikana sitten istuskelimme itseksemme hänen huoneessa telkkaria katsellen. 

Jokaisella käyntikerralla ehdotimme esim. yhteistä kauppareissua, jotta voisimme olla avuksi, tai ihan vain kahvilla käyntiä tai kävelyä ulkosalla. 

Asiakas sanoi suoraan: Ei. 

Sitten kävi moneen kertaan niin, että asiakas käännytti meidät ovelta, kun olimme menossa häntä sovittuun aikaan tapaamaan. Hän sanoi, ettei nyt oikein jaksa ottaa meitä vastaan. Ja kerran tuli vain soitto/tekstari että hän ei olekaan paikalla. 

Sitten tulikin työssäoppimispätkä, pääsiäinen, vappu jne. Aikaa viimetapaamisesta on vierähtänyt jo tovi. Ja sitten vielä ristiriitaisin tuntein hyväksyin tilanteen, että työparini lähteekin opiskelemaan Munkkisaareen, joten tämä kummikuvio menee omalta osaltani joka tapauksessa uusiksi. Vielä en tiedä miten. 

Eli epätietoisuus on tällä hetkellä päällimmäisin tunne. 

Alku vaikutti lupaavalta ja toivoin, että kunhan pääsemme paremmin sisään asiakkaamme elämään, hän avautuu ja uskaltautuu kanssamme myös  asuntolan ulkopuolelle. Että saisimme hänelle virikettä melko yksinäiseen arkeen ja toisimme mielekästä sisältöä hänen elämäänsä.

Onnistumisen tunteita tässä "projektissa" on ollut silloin kun asiakkaamme on ottanut meidät odottavaisin mielin vastaan ja aloittanut lyhyenkin keskustelun jostakin aiheesta aivan oma-aloitteisesti. Ja henkilökohtaisesti koen onnistuneeni ylipäätään siinä että olen ylittänyt tietyn kynnyksen, uskaltanut rohkeasti astua täysin uuteen tilanteeseen melkeinpä sokkona ja olen ollut sosiaalisempi kuin oletin. Ylitin siis itseni ja kohtasin tietynlaisen pelkoni. 

Pettymystä ja hämmennystä aiheuttaa nyt tämä hieman sekava tilanne, johon toivon saavani pian vastauksia joltakin taholta ja rehellisen vastauksen, haluaako kummiasiakkaamme yhä tapaamisia, vai mietimmekö jotain toista tapaa suorittaa projekti loppuun. Vaikkapa minun lyöttäytymistä jonkun toisen työpariksi. 

Koen olevani oppija, joka sisäistää parhaiten käytännön kautta. Teoria tuntuu usein liian abstraktilta, etenkin jos en tiedä mitä on tulossa. En osaa hahmottaa kokonaisuuksia, jos luen vain sanoja ja termejä, joista en ymmärrä mitä ne käytännössä sisältävät. 

Siksi koenkin, että tämä "suoraan asiaan" tapa, on ollut oikeastaan ihan hyvä minulle. Ollaan astuttu suoraan asian ytimeen ja kentälle katsomaan mistä oikein on kyse. Odotukset olivat alussa hyvinkin korkealla, mutta aika pian tuli olo, että tämä tulee olemaan pitkä prosessi, joka vaatii kärsivällisyyttä. Jo se tuntui minulle tarpeeksi isolta haasteelta. Tämän hetkinen tilanne on sellainen, että itse en voi mihinkään juurikaan vaikuttaa ja toivon, että syksyyn mennessä tiedän millä tavalla jatketaan.